Jäljittäisin "kirjailijan vuosi on 5 normaalia vuotta" -havainnon seuraaviin asioihin:
1. Kirjailija elää monta elämää, kiitos kirjojensa hahmojen ja maailmoiden. Jos on vielä sellainen kirjailija, että samaan aikaan on monta projektia meneillään, elää erityisen monta.
2. Edellä mainittu tilanne aiheuttaa ajankulumisen täydellisen hämärtymisen.
3. ...jolle antaa mittaa pyhimysmäinen kärsivällisyys, jota ala vaatii. Vuosi ei ole kustannusmaailmassa kuin silmänräpäys. Se on ehdottomasti pienin yksikkö, missä kannattaa mitata yhtään mitään (jos ylipäätään kannattaa mitata).
***
Mitä mahtui vuoteen 2018 kohdallani?
Iloja ja suruja. Roppakaupalla karvaita pettymyksiä, toisaalta upeita hetkiä, mahdollisuuksia ja onnistumisia.
Kirjoja tuli julki 6-8 laskutavasta riippuen. (Steampunk International -antologia ilmestyi suomeksi, portugaliksi ja englanniksi).
Julkaisuista yksi oli oma teos, lopuissa ilmestyi novellejani. Kolmessa antologiassa olin myös toimittajana. Novelleista kaksi oli uutta tuotantoa, loput käännöksiä ja uudelleenjulkaisuja.
Kevään tähtihetkiä oli Lontoon kirjamessut, joiden monipuolinen tarjonta huimasi ja solmitut kontaktit innostivat näkemään, kuinka kansainvälisiä kirjayhteisöt ovat -- ja kuinka moniäänisempiä ne voisivat olla, jos kielimuurit olisivat matalampia. Jos rahatilanteeni sallisi, kävisin messuilla vaikka joka vuosi. Mutta Lontoo on pirun kallis kaupunki yöpyä ja syödä, vaikka itse messujen pääsymaksu ei ole mahdoton.
Kesän tähtihetki oli ehdottomasti Eurocon, joka pidettiin Amiensissa, Ranskassa. Niin kaunista, niin kuumaa! En ikinä unohda sitä, kuinka innostuneesti kolmen maan antologia -projektimme, Steampunk International, otettiin vastaan. Me teimme jotain ainutlaatuista, josta sopii olla ylpeä.
Syksyn tähtihetkistä ylimmäksi kiilaa ehdottomasti Espoossa pidetty Escon 5, jonka kunniavieras olin. Eka kunniavierauteni ever, ja voi miten mahtavasti ja taidolla tapahtuma olikaan järjestetty! Tunsin todella olevani tervetullut. <3 Kiitos vielä kerran koko poppoolle!
Talven tähtihetki... On tietenkin erakkorauha kirjoittamiselle. En ihmettele, että syksyn mittaan aloin olla aika poikki. Sanotaan, että vastoinkäymiset vahvistavat, mutta eivät ne kyllä aina niin tee, ja jos joskus tekevätkin, vahvistus ei näy yleensä pitkään aikaan.
Mutta perkele, johan oli vuosi! Hengissä selvittiin, terveenäkin jopa.
Ja mikä parasta, ensi vuosi on edessä ja silloin onkin uudet kirjat myllyissään.
